perjantai 19. lokakuuta 2012

Learn Spanglish with Scary Big Exchange Students!

Nyt jos viime kirjoituksessa taisin mainita siitä että täkäläiset Rotaryt on aika epäjärjestelmällisiä, pitää nyt vetää sen verta takaisin että sanon oman klubini olevan harvinaisen järjestäytynyt. Rotary Club Peñalolen järjestää jos jonkinmoista tapahtumaa ja häppeninkiä vaihto-oppilaiden päänmenoksi. Eilen, ja tästä eteenpäin ainakin muutamana torstaina, kävelin kahden maissa Simon Boulivarin metroasemalle josta eräs neitokainen tuli minut ja kaksi muuta vaihto-oppilasta hakemaan. Ajoimme lastentarhaan, jossa tehtäväksemme lankesi opettaa englanninkielisiä tervehdyksiä noin 3-vuotiaille lapsille. Tarhassa oli myös menossa "lasten viikko," ja kaikki lapset olivat pukeutuneet söpösti naamiaisasuihin. Naurussa oli siis pitelemistä, kun pelokkaat pienet Spider-Manit ja Lumikit sanoivat kuorossa "Good Bye!" ison rasta-sedän johdolla. No, lopulta kaikki meni hyvin ja lapset oppivat englantia. Lasten viikon kunniaksi kaikki saivat myös hienon diplomin ja kakkulimpparit! Omnom.

Tänään ajelimme koulun kanssa Santiagon keskustaan museokierrokselle. Ensin kävimme luonnontieteellisessä museossa, joka ei ihmeemmin jäänyt mieleen, samanlaisia kun on maailma pullollaan. Mutta mieleen jäi jälkimmäisenä etappina ollut Museo de la Memoria y los Derechos Humanos, eli muiston ja ihmisoikeuksien museo, joka on pystytetty diktaattori Augusto Pinochetin alaisuudessa toimineen sotilasvallan kidutuksen ja ihmisoikeusrikkomusten uhrien muistoksi. Chilessä on tapahtunut 70- ja 80- luvuilla kauheita asioita, ja mustanpuhuva museo on täynnä kirjeitä, videoita ja kuvia kidutuslaitteista, vankiloista ja huonoista oloista. Aloin ymmärtämään miksi diktaattori ja hänen aikansa on Chileläisille niin arka aihe, varsinkin näin tuoreena asiana historiassa.

Ja niille jotka eivät ole vielä muualta saaneet sitä tietoonsa, koin tosiaan viime viikolla ensimmäisen maanjäristykseni! Veljeni tosin sanoi että jo ensimmäisellä viikollani oli kaksikin, mutten minä ollut huomannut mitään! Viime viikon torstaina tosiaan koulussa ollessani liikahteli maa allamme. 5,5 Richteriä veikkailivat koulukaverit. Eipä siinä, siirryimme luokasta pihalle ja chillattiin siellä vähän aikaa, jonka jälkeen palattiin takaisin sisälle. Kaikki olivat heti huolissaan suomalaisvahvistuksesta, mutta enhän minä ollut minälläänkään. Innoissani vain, oli hurja kokemus! Näitä lisää! =)

Kello 00:13, Santiagossa kaikki hyvin.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Kesän merkkejä

Ja NOIN pidin hienosti reilun kuukauden taukoa blogikirjoittelussa.

Elikkä terveppä terve taas täältä Etelä-Amerikan mantereelta. Viime kirjoituksen jälkeen on viereähtänyt aikaa ja tapahtuakkin on kerennyt vaikka mitä. Mutta mitään en ole saanut kirjoitettua, kun en ole saanut aikaiseksi. Jotenkin tuntuu että tää on mun matka, enkä jaksa siitä kaikille kirjottaa, mutta ehkei se ole niin paha asia.

Eteläisellä pallonpuoliskolla aletaan lähentelemään kesää, kun Kemissä ovat kuulemma lumisateet alkaneet. Santiagossa päivälämpötila kipuaa melkein päivittäin 20 asteen paremmalle puolelle, ja aurinko paistaa täydeltä taivaalta. Tällä hetkellä lämmintä on 27, eikä olla vielä edes kevätpäiväntasauksessa menossa... Itselläni oli 4 päivän viikonloppu, koska eilinen oli joku paikallinen juhlapäivä ja tänään ei koulussani pidetty tunteja, oli jokin opettajien päivä tjtn. Pitempi viikonloppu on aina mukava, ja sen aikana tutustuin lähiympäristöön vähän tarkemmin. Muutaman korttelin päässä kodistani on järkyttävän suuri leffateatteri, jossa oli 16 salia ja yli kolme ja puoli tuhatta istumapaikkaa. Eiköhän tälle löydy käyttöä, lippujen hintojenkin pyöriessä 8 euron hujakoilla. Parin vaihtarin kesken onkin jo suunniteltu leffareissuja.

Tosiaan, meillä oli viime kuun puolella suuri, koko piirin kattava Rotary-kokous, jonne tulivat kaikki meidän piirin vaihtarit ja muutama kaikkein eteläisimmästäkin. Heillä kun ei omaa ohjelmaa merkittävästi piirissään ole, joten rullailevat meidän ohjelmissa mukana. Rotaryt selittivät jotain sääntö-diipaduipaa, joka on kuultu ja luettu moneen kertaan ennenkin. Muiden vaihtareiden kanssa lähinnä naurettiin tulkille, joka toi pientä huumorin pilkahdusta tylsään puheeseen:
Rotary: "Espanjankielistä selitystä"
Tulkki: "I don't know why I'm translating this, all of you understand it anyway ^^"
Kokouksessa annettiin myös informaatiota etelänmatkasta, joka näillä näkymin on tai ei ole noin viikon päästä. Lähdön on tarkoitus olla 23. päivä. Maksut ja kaikki on suoritettu, mutta Rotaryltä ei ole tullut vielä vahvistusta matkan järjestämisestä. Osallistujia pitäisi olla vähintään 39, eikä siitä ole varmuutta. Toivotaan nyt että matka tapahtuu, koska itse odotan ainakin innoissani reilua viikkoa muiden vaihtareiden kanssa.

Etelästä hyvänä aasinsiltana, noin kuukausi sitten vietettiin Chilen itsenäisyyspäivää. Koulusta oli lomaa viikko, ja perheen kanssa kävimme etelässä sukuloimassa. Perheen suku asuu pitkälti kokonaan etelämmässä, Concepciónissa. Alkuviikko vietettiin vielä etelämmässä, Malalcahuellon kylässä, ja loppuviikosta menimme Concepcióniin tapaamaan loppusukua. Chileläiseen itsenäisyyspäivään kuuluu paljon alkoholia, lihaa, ruokaa, salsaa, cuecaa ja muuta ilonpitoa, ja viikko oli kyllä ikimuistoinen kokemus!

P.S. Ette saa kuvia, koska tää pöljä vehje ei suostu toimimaan >:(

Klo 20.19, Santiagossa kaikki hyvin.