Nyt jos viime kirjoituksessa taisin mainita siitä että täkäläiset Rotaryt on aika epäjärjestelmällisiä, pitää nyt vetää sen verta takaisin että sanon oman klubini olevan harvinaisen järjestäytynyt. Rotary Club Peñalolen järjestää jos jonkinmoista tapahtumaa ja häppeninkiä vaihto-oppilaiden päänmenoksi. Eilen, ja tästä eteenpäin ainakin muutamana torstaina, kävelin kahden maissa Simon Boulivarin metroasemalle josta eräs neitokainen tuli minut ja kaksi muuta vaihto-oppilasta hakemaan. Ajoimme lastentarhaan, jossa tehtäväksemme lankesi opettaa englanninkielisiä tervehdyksiä noin 3-vuotiaille lapsille. Tarhassa oli myös menossa "lasten viikko," ja kaikki lapset olivat pukeutuneet söpösti naamiaisasuihin. Naurussa oli siis pitelemistä, kun pelokkaat pienet Spider-Manit ja Lumikit sanoivat kuorossa "Good Bye!" ison rasta-sedän johdolla. No, lopulta kaikki meni hyvin ja lapset oppivat englantia. Lasten viikon kunniaksi kaikki saivat myös hienon diplomin ja kakkulimpparit! Omnom.
Tänään ajelimme koulun kanssa Santiagon keskustaan museokierrokselle. Ensin kävimme luonnontieteellisessä museossa, joka ei ihmeemmin jäänyt mieleen, samanlaisia kun on maailma pullollaan. Mutta mieleen jäi jälkimmäisenä etappina ollut Museo de la Memoria y los Derechos Humanos, eli muiston ja ihmisoikeuksien museo, joka on pystytetty diktaattori Augusto Pinochetin alaisuudessa toimineen sotilasvallan kidutuksen ja ihmisoikeusrikkomusten uhrien muistoksi. Chilessä on tapahtunut 70- ja 80- luvuilla kauheita asioita, ja mustanpuhuva museo on täynnä kirjeitä, videoita ja kuvia kidutuslaitteista, vankiloista ja huonoista oloista. Aloin ymmärtämään miksi diktaattori ja hänen aikansa on Chileläisille niin arka aihe, varsinkin näin tuoreena asiana historiassa.
Ja niille jotka eivät ole vielä muualta saaneet sitä tietoonsa, koin tosiaan viime viikolla ensimmäisen maanjäristykseni! Veljeni tosin sanoi että jo ensimmäisellä viikollani oli kaksikin, mutten minä ollut huomannut mitään! Viime viikon torstaina tosiaan koulussa ollessani liikahteli maa allamme. 5,5 Richteriä veikkailivat koulukaverit. Eipä siinä, siirryimme luokasta pihalle ja chillattiin siellä vähän aikaa, jonka jälkeen palattiin takaisin sisälle. Kaikki olivat heti huolissaan suomalaisvahvistuksesta, mutta enhän minä ollut minälläänkään. Innoissani vain, oli hurja kokemus! Näitä lisää! =)
Kello 00:13, Santiagossa kaikki hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti